"Sometimes the hardest part of letting go is not what you are giving up at the moment but what has already been gone." -Unknown

Dude,

minä niin tiesin inhoavani tätä päivää heti aamusta alkaen. Oli verraittain ihanaa kävellä puoleen sääreen asti ulottuvassa hangessa, vielä ihanempaa seurata ikkunasta lumen lisääntymistä, ja lopulta ihan sanoinkuvamaatonta kahlata vedessä sen auringon vilahduksen jälkeen kämpille. Mutta jos ajatellaan hieman positiivisesti, sitä lakkasi välittämästä säästä kun vesi (kyllä, oli alkanut sataa jotain puolirakeita, puoliräntää) kirjaimellisesti valui kasvoja pitkin ja jalat olivat vaihtuneet suojaloiksi.


Mutta niinkuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi yhdelle vuorokaudelle. En jaksa edes välittää, voin sanoa että toukokuun jälkeen helpottaa kun raahaudun tämän helvetin lävitse vielä sen aikana.

Kummallista miten sitä joskus vain puhtaasti lakkaa jaksamasta välittää (pienellä avustuksella).