“To leave a place or a state of mind, is to die a little.”

Jännä, ei, mielenkiintoista, sinänsä, miten sitä on sitten todelliseen maailmaan astuttuaan tuntenut itsensä vaikka ja miksi, ja silti ei niin miksikään.

Vielä lapsempana (ei, en vieläkään käsitä itseäni aikuisaikuisena), paljon lapsempana minulle sanottiin että minusta voi tulla mitä vain, ja lähestulkoon kaikki olivat peräti ylpeitä minusta ja innolla odottivat tulevaisuuttani! Minä itse en sitä ajatellut, en edes silloin kun siitä puhuttiin minun läsnäollessa. Mitä väliä, se tapahtuu mikä tapahtuu ja siihen vaikuttaa niin moni asia että antaa todellakin sen ajan näyttää. Noin ajattelin siis jo hyvinkin pienenä, joskin en aivan noilla sanoilla :]



Sitten yllättäen vanhempana muille selvisi että ei minusta tulekaan mitään, pilasin itse kaiken tekemällä asiat ja ajattelemalla omalla tavallani. Ohops, eihän tästä tytöstä ole mitään hyötyä nyt enää, mitäs sillä ja sille enää tekeen, no, ainahan sitä voi käyttää pelotellakseen muita: "sinusta tulee vielä ihan ku Jenna", tuon pitäisi herättää tämä henkilö nyt "ryhdistäytymään" ja ottamaan kunnon kontrolli elämäänsä niin siitä tulee jotakin mistä olla ylpeä, mitä voi rakastaa ja mitä monet tulevat rakastamaan ihan vain koska se on hyvä ihminen.

Ja kaikkea muuta samantapaista paskaa.

Vielä pari vuotta sitten tässä vaiheessa tämmöistä kirjoitusta olisin itkenyt riittämättömyyttäni, nytkin tunnen miten kyyneleet melkein haluaisivat tulla ulos. Mutta sitten vain katoavat, niin monesti olen sallinut niiden tulla vapaaehtoisesti ulos ja aiheuttaa sen sanoinkuvaamattonan pääkivun, mutta nyt ne jotenkin ovat oppineet olemaan tulematta. Tiedän kyllä mikä on edesauttanut asiaa mutta hahaa niinku sitä tässä kertoisin kun veisitte sen vain pois! >:D

Ja nyt se ensimmäinen ajatuskatko naurattamisen takia... -_-'

Niin siis joo, eikäKÖ. Niin, miksi sitä jotkut antavat muiden mielipiteiden vaikuttaa omaan toimiseen? Omaan elämään. Taas yksi asia mitä kysyä yläkerran ukolta kun tämän kohtaa, tämä, ja se miksi hemmetissä pitää olla hermoja hampaissa >.< Jos joskus jollekin hyvän neuvon antaisin, niin se olisi nimenomaan se että oma itse ennen muita. Paskat niistä, sinä itse teet itsesi, ei ne muut, vaikka heillä vaikutusta onkin. Löydä vain se upea hopeinen keskitie aiheesta, ja kerro minulle kun teet sen.

Aiemmin en itse tätä noudattanut, enkä vieläkään osaa kunnolla. Sillä aina välillä sen tajuaa miten käyttäytyy, mitä jättää sanomatta ja mitä tekee hammasta purren ihan vain helpottaakseen eloaan. Miellyttääkseen muita siinä samalla, mutta silti hienoisesti itse kärsien. Ja sitten sitä vihaa itseään. Miksei sitä voi vain sanoa suoraan aina miltä itsestä tuntuu?

No minäpä kerron, koska sitä pitää olla niin vitun kohtelias ja todellakin helpottaa sitä eloaan. Sana helpottaa lainausmerkeissä sitten hei.

Tässä oli alunperin joku hemmetin hieno pointtikin tässä vuodattamisessa, mutta se taisi kadota :D Anyways, blogin kuvaushan vai mikälie tietojaminustahan sen kertoo miksi tätä teen. Yhdessä eilen(?) tekemäni lisäyksen kanssa (tilasto-osuudessa).

Mainittakoon että "inspiraationa" tähän merkintään pakollinen tarve laittaa tänne jotain muuta kuin pelkkä kuva ja jokin yksittäinen kommentti joka ei sinänsä avaa kenellekään asiasta tietämättömälle mitään. Ja potentiaalisesti se, että olen rääkännyt itseäni viime päivät ihan äärirajonen ulkopuolelle ja täten mahdollisesti ihan totaalisen poikki.

Hei, ja se on se kevät, se on aina se "kevät" ;D