Todellisuus ja työnteko iski tänään päin kasvoja.
Roolijako suoritettiin.
Kyllähän se tiedettiin jo maanantaina, miten paljon tekstiä sitä joutuisi käsittelemään lyhyessä ajassa, ja tiesi myös senkin, että ohjaaja nakkaa suuren osan tekstistä helvettiin. Sekin tiedettiin että tuplarooleja tulee olemaan.
Miksi sitten iski hirveä paniikki kun niitä reploja pitäisi ruveta osaamaan ulkoa heti torstaina? Ja sitten vielä päälle kaikki muunnelmat mitä tässä tullaan tekemään. Vanhasta itse herra Kiven käyttämästä kielestä hypätään yhtäkkiä hyvinkin moderniin "kännykkäkieleen", ja viimeinen näytös vedetään joko tanssilla, oopperalla, improlla tai kaikilla. voi autuutta.
Lisänä vielä erinäiset tehtävät, joita joudumme pakertamaan tämän kurssin aikana. Luojan kiitos herra Rissanen sentään hylkäsi sen yhden kokonaan, onhan esityksemme niin kutsuttu ensi ilta jo ensi viikon torstaina.
Paniikkiko?
Ehdottomasti.
Nyt siitä kämppäkaverista olisi hyötyä, yksin on vähän surkea opetella niitä reploja ulkoa. Viikonloppu meneekin sitten varmaan äiteen kanssa niitä läpikäydessä, äitee kun on aina tykännyt siitä.
Mistä vaan saada se energia ja tarvittava muisti niiden opetteluun.
Oi kurjuus ja aika vähäinen!
Mainittakoon vielä orastava kurkkutautini, mikäs sen kivempaa jos ääneni minut hylkäisi, kuten se meinasi jo tänään tehdä. Korvatkaapa minut sitten kun muutenkin on näyttelijöistä pulaa ^^
Oi autuus, leikimme tosissamme ja otamme tekstin omaksemme, puhua saatamme kuten kasvinhahmomme.
tiistai 10. marraskuuta 2009
torstai 5. marraskuuta 2009
traitors(?)
Minua vain naurattaa.
Ihmiset, tykkäävät ihan vadelmasti jostain bändistä, sitten niille selviää että liian moni muukin tykkää siitä ja kyseinen levy on päätynyt listoille, mahdollisesti jopa ykköseksi :O
"Petturit", ja usko bändiin menee, huspois kaikki aikaisempi kunnioitus ja into ko. bändiä kohtaan ja nyt keskitytään vain marmattamaan siitä miten ne pettivät meidät, olivat liian suosittuja. Hyi teitä kun menitte musiikillanne kosimaan _koko_ maailmaa.
Ja turha tulla minulle höpisemään siitä, että bändit, joille näin on käynyt, ovat sitten muuttuneet rahanahneiksi paskiaisiksi, jotka eivät puhtaasti viitsi kunnolla panostaa musiikkiinsa ja uudet levyt ovatkin sitten laadultaan luokka miinus x kertaa sata, ellei pahempaa.
Tähän voisi sitten vielä vetäistä sen, mitän bändien jäsenet käyttäytyvät.
"Tämä sanoi silloin vuonna rautakanki kesken keikan, että haluaako yleisö nähdä kun minä ja tuo pussataan. Siis vittu mitä niilleki on käynny ku tuommosia teiniennuoleskelijoita!" Okei, en ihan sanatarkasti muista asioita, mutta näinhän se menee.
Eräs sisaruksistani taisi kerran valittaa siitä, että häntä harmittaa suuresti kun henkilöiden tekemiset maailmalla vaikuttavat hänen mielipiteeseensä heidän musiikistaan. Tuolloinkin vain nauroin, minuun ne onneksi eivät vaikuta.
En jaksa vaivata muutenkin tarpeeksi (ellei liiankin) vaikeaa elämääni miettimällä tekevätkö nämä tyypit tällaisia asioita koska ovat sellaisia, vai ihan vain julkisuuden ja rahan takia. Mitä väliä.
Kunhan tyypit tekevät musiikkia, josta minä nautin. Millään muulla ei ole väliä.
Mutta kuten aina, mielipiteensä kullakin.

sorruin minäkin >.<
Pakkohan se oli kun muutkin aloitti.
Saa nyt vain nähdä milloin sitä saa tänne aikaiseksi järkevämpää ja kehittävämpää tekstiä, ja saa nähdä myös kauanko tätä jaksaa ylläpitää :D
Mutta pääsee ainakin helpommin kyttäilemään muita >:D
Että näin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)