Minä vihaan itkemistä, lähinnä siis silloin kun sitä itse harrastan. Tai ainakin vihasin. Tänään tajusin et se on itse asiassa kaunista. Varsinki ne hetket kun henkilö ei voi muuta tehdä kuin romahtaa alas ja itkeä. Täydellinen särkyminen, rehellinen totuus, puhtaasti kaunista.
En tiiä johtuuko se siitä et nykyisin itken paljon, paaaaljon harvemmin kuin aikaisemmin, syystä että en jaksa välittää niin paljoa (miinus parit erinäiset must -asiat). Epäjatkumona mikä tahansa on siedettävää ja alkaa tuntua jotenki kiehtovalta ja, niin, kauniilta. Sama juttu oli verenvuotamisen suhteen, veri on aina kiehtonut minua missä muodossa tahansa, vaikka nykyisin pärjään kyllä ihan hyvin ilman jokapäiväistä näkyä valuvasta virrasta omassa ruumiissani. Silti jos joskus tulee saatu vähääkään vuotava haava (kiitos Mimu ♥) niin tottakai otan siitä kaiken ilon irti mutta siihen se jääkin.
Anyways, alan taas missata pointtia miksi tätä aloin kirjoittamaan tähän, mitä tapahtuu usein, kiitos alati vaeltavan mieleni. Nyt taas pyörii silmien edessä vain vilkkuva "siis täh?" valo.
Let's carry on siis.
Hajosin tänään. Hetkellisesti. Niin käy välillä itse kullekin. Viime ajat olen vakuuttanut itselleni että kyllä minä pärjään, oonhan pärjänny tähänki asti. Mutta jotenki se yllättää aina joskus se hetki jolloin ei vain yksinkertaisesti jaksa. Se alkoi jo eilen, erinäisten asioiden avustuksella, sain sen tukahdutettua mutta tänään se purkautui kymmenen minuutin yksinäiseen itkeskelyyn kunnes pääsin taas tilanteen herraksi. Tämmöiset kohtaukset or whatever, saa aina ajattelemaan ihan liikaa (hence, tämä teksti) ja voi fudge kun inhoan näitä.Vihaan vihaan vihaan vihaan.
Tällaisiakin tekstejä oon kirjoittanut varmaan miljoonia, mut aina just ennen julkaisuvaihdetta oon ne poistanut ja aatellut et paskat. Kiinnostavaa sinänsä siis nähdä pääseekö tämä teksti ikinä itse blogiin.
Hahah, pointti koko tähän vuodatuksentapaiseen oli se, et tiedän olevani vahvempi nykyään, mut silti heikompi kuin ikinä. Mut paskat mie enää muista miten sen alunperin olin päättänyt kertoa :D Varmasti paremmin kuin mitä...
Tämä. Juttu. Hommeli.
Antaa ymmärtää, jos tästä jotain ymmärtää (pitäisi), tjsp. en tiiä. enkä jaksa välittää -_-':p
Mut sen tiiän et mulla on myös ihan kaamea nälkä, koko hemmetin ajan, vaikka miten söisin niin kohta taas maha kurnii -.-' Mut en halua syödä (enkä voi, kiitos tyhjien kaappieni), itseinhoni ja -vihani on vielä sen verran suuri että jos joskus tulee eteen päivä jolloin olen tyytyväinen omaan kroppaani niin voi luojan kiitos!
En tiedä (again). On se vaikeaa, ja aina siitä pitää tehdä vaikeampaa, vaikka vain hetkelliseksi. Inhoan niitä tiettyjä tunteita ja tulen aina inhoamaan, mutta hei, minähän inhoan monia, monia asioita. Joita en saa mitenkään millekään tai kenellekään ulos (ja miksi edes muuten pitäisi). Mikä saa inhoamaan kaikkea vain enemmän ja romahtamaan entistä varmemmin.
Täh?
Mut hei, mä pärjään. Oon ennenki pärjänny niin miksi helvetissä en pärjäis jatkossaki. Ei kysymysmerkkiä, toteamus, puhdas totuus. Fuck you bitches, i'll handle everything.
Because I can. *smirk*
